Lahden Kestobetoni Oy on laajentamassa tuotantoaan voimakkaasti. Uusi tuotantolaitos ja uudet toimistotilat ovat jo rakenteilla. Tammi-helmikuu eivät vaan olleet perustusten rakentamisen kannalta otollisinta aikaa, sillä kovat pakkaset haittaavat työtä, kertoo Teemu Piironen, Potius-konsernin tuotantopäällikkö, joka vastaa laajennusprojektista. Jotain on voinut kuitenkin jo tehdä, nykyisissä tuotantohalleissa on syntynyt perustuksiin liittyviä elementtejä, toimistorakennuksen seinäelementtejä ja tulevan tuotantohallin pilareita ja palkkeja. Ohikulkijalle näkyvin työ on kuitenkin ollut ylimääräisen maan poiskuljetus. Maanpintaa on tarvinnut kaivaa muutama metri alaspäin. Tämä on tarkoittanut parin kuukauden ajan kahta päivittäin työskentelevää kaivinkonetta ja paria tuhatta kuorma-autollista pois vietyä maata.
Ajatus uudesta tuotantolaitoksesta syntyi melko pian Potius Oy:n ostettu Lahden Kestobetoni Oy;n osakekannan vuoden 2017 lopussa. Ajatusta pohjusti, että alueella oli hehtaari rakentamatonta tonttia ja sijainti oli logistisesti hyvä, tästä tavoittaa asiakkaat helposti. Lisäksi oletuksena on, että lisätuotannolle voisi olla markkinoilla kysyntää ja isommalla laitoksella saisi synergia etuja sekä hyödynnettyä mahdollisuudet paremmin. Kun uusimisellekin oli tarvetta ja kun samalla hallinnolla voisi pyörittää isompaakin, niin ratkaisu vaati miettimistä, mutta ei ollut loppujen lopuksi vaikea.
– Kun ajatus laajennuksesta oli syntynyt ja kun siihen oli mahdollisuus, niin se kannatti tehdä nyt, myöhemmäksi siirtäminen olisi voinut jättää sen kokonaan tekemättä, Piironen toteaa.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Tähän mennessä tulevat tuotantotilat ovat vaatineet paljon selvitystyötä, suunnittelua, rakennusluvan hankkimista ja laitteistojen hankintoja. Kalliit, isot laitteet ovat vaatineet kilpailutusta, joka on vienyt aikaa. Projektissa hankinta puoli on vaatinut eniten, akuutein vaihe siinä on juuri ollut ja nyt on päätösvaihe menossa. Tämä tarkoittaa paljon tarjouksia ja isoja valintoja, tässä tilanteessa joutuu paljon miettimään, miten tehdä hyvä päätös.
Helmikuussa odoteltiin rakennuslupaa ja kun lupa oli saatu, niin pakkasten päätyttyä ryhdyttiin perustusten tekoon. Uudessa toimistorakennuksessa on jo alakerran seinät pystyssä ja lattia valettu. Tuotantohallin rakentaminen alkaa pian. Oletus on, että maaliskuussa päästään tekemään perustuksia, huhtikuussa runkoa ja touko-kesäkuussa saadaan pinnat peittoon, eli lattiavalut, katot ja julkisivut. Nykyisessä hallissa tehdään jo pilareita uutta hallia varten, jotta rakentamisvaiheessa ne ovat valmiina ja saatavissa nopeassa tahdissa paikoilleen. Valmista pitäisi olla jo elo-syyskuussa. Joskin näin rakentamisen alussa, se tuntuu kunnianhimoiselta tavoitteelta, Piironen toteaa.
Uusi tuotantohalli ei ihan täysin tule olemaan oman talon tuotteista, mutta perustukset, pilarit ja palkit valmistuvat nykyisissä tuotantohalleissa. Lisäksi tuleva toimistorakennus on täysin oman talon elementeistä tehty.
Piironen kertoo, että prosessi on ollut mukava, paljon sitä on saanut miettiä ihan itsekseen, mutta myös yhdessä suunnittelijoiden ja erityissuunnittelijoiden kanssa. Nyt tuo työ alkaa todentua ja kun asioita on paljon pyöritelty ja mietitty valmiiksi, niin sitä saa vauhdilla sitten työstää valmiiksi.
– Kun visiot ja ideat ovat olleet tähän saakka paperilla ja nyt ne alkavat viimein todentua, niin se tuntuu hienolta. Ja koska investointi on iso, on tärkeää, että kaikesta tulee myös hyvää ja käyttökelpoista, Piironen toteaa.
Laajennushakkeeseen on saatu Hämeen ELY-keskuksen tukea.
Viimeisimmät kommentit